Post Reply

Roadblocks needed!

Post by
Ajattelin perustaa uuden ketjun paikoille, joissa tarvitaan tiesulkuja. Näitä kun vain vähintään 4-tason editorit voivat laittaa, niin jää kovin harvojen huviksi. 5-tason editorithan voivat editoida teitä koko Suomen alueella, joten tätä kannattaa hyödyntää myös maakunnissa. Kaikkien työtä helpottamaan toivon että näihin pyyntöihin lisättäisiin mahdolliset aikavälit, jolloin tiesulku on ajankohtainen. Toki paikallistuntemuksen omaavien kannattaa myös ilmoittaa jos tiesulun voikin poistaa etukäteen tai sen voimassaolossa tapahtuu muutoksia.

Oma avauslyöntini:
- Useampaan otteeseen raporttina ollut ja nyt editorissa kääntymiskiellolla suodatettu Helsingin Lautatarhankadulta Junatielle vievä ramppi on suljettuna syyskuun alkuun.
- Vauhtitie on muutettu tilapäisesti yksisuuntaiseksi, pohjoisesta etelään (B->A) ajo on kielletty. Aikataulu lohdullisesti 30.12.2017 asti. Samoin eteläpäässä oleva street tason Vauhtitie on suljettu.
- Vauhtitien pohjoispäässä Nordenskiöldinkatua ei voi ylittää, eli kyseinen segmentti kiinni. Tästä tulee UR ilman selitystä jahka ajot päivittyy editoriin asti. En osaa sanoa kulkeeko miten lähelle käsi kädessä raitiovaunutyön päättymisen kanssa (14.8.2016).

Varmaan unohdin vielä jotain koska ei tämän päivän sompailut pääkaupungissa olleet lähellekään noin sujuvia. Selkeästi vältettävä alue tuo Eläintarha-Pasila-Teollisuuskatu -alue. :)

EDIT: korjattu editorilevelivaatimus neljään. (ranttine)

POSTER_ID:12132812

1

Send a message

Post by Arthosm
Hyvää iltaa!

Täällä Tampereella puhaltaa uudet tuulet kun rakennetaan meille ihan omaa ratikkaa ja aika monesta tiestä on pätkiä suljettu sieltä täältä. Yritin niitä editorissa lisäillä, mutta olen itse vielä kolmoslevelillä ja en pysty niitä lisäilemään. Nämä sulut muuttuvat aika tiuhaan tahtiin ja vaikuttaa liikenteen kulkuun aika paljon, joten nämä olisi hyvä pitää ajan tasalla.

Täältä löytyy lisää tietoa tämänhetkisistä suluista.
Arthosm
Posts: 12
Has thanked: 4 times
Been thanked: 5 times
Send a message

Post by Arthosm
ranttine wrote:
Miettunen wrote:Hyvää iltaa!

Täällä Tampereella puhaltaa uudet tuulet kun rakennetaan meille ihan omaa ratikkaa ja aika monesta tiestä on pätkiä suljettu sieltä täältä. Yritin niitä editorissa lisäillä, mutta olen itse vielä kolmoslevelillä ja en pysty niitä lisäilemään. Nämä sulut muuttuvat aika tiuhaan tahtiin ja vaikuttaa liikenteen kulkuun aika paljon, joten nämä olisi hyvä pitää ajan tasalla.

Täältä löytyy lisää tietoa tämänhetkisistä suluista.
Kiitoksia linkistä. Koitetaan seurailla. Koko maassa on ikävä kyllä vain 2 editoria, ketkä pystyvät sulkuja tekemään. Paikallistuntemus olisi valttia näiden kanssa. Pistää vaan tänne linkkiä tiesegmentteihin, mihin tarvitaan sulku, niin menee helpommin. Linkin saa aikaiseksi valitsemalla editorissa tienpätkän ja sitten klikkaamalla editorin oikeasta alakulmasta permalink-kuvaketta (näyttää vinolta kasilta) ja sitten selaimen osoitekentästä copy-paste tänne.
Permalink näyttää esim tälläiseltä

Code: Select all

https://www.waze.com/editor/?env=row&lon=27.15357&lat=62.85451&zoom=4&segments=356563229
https://www.waze.com/editor?env=row&lon ... =165755340

https://www.waze.com/editor?env=row&lon ... ,165755478

https://www.waze.com/editor?env=row&lon ... =287266498

Tässä on nyt tällä hetkellä Hervannassa suljetut tiet.
Arthosm
Posts: 12
Has thanked: 4 times
Been thanked: 5 times
Send a message

Post by Arthosm
ranttine wrote:
Kuukauden mittainen sulku pistetty noihin nyt. Jos aukeaa aikaisemmin/myöhemmin, niin tänne voi viestitellä.

Juu Onttis, onhan niitä sulkujen tekijöitä enemmän kuin 2 - sekoitin JB:n ja tiesulut :oops:
Selvä! Kävin tuossa vielä iltalenkin ohessa Waze päällä vilkuilemassa ja näyttäisi olevan kaikkien teiden blockit nyt oikeassa kohdissa.
Arthosm
Posts: 12
Has thanked: 4 times
Been thanked: 5 times
Send a message

Post by Arthosm
Tampereen Ratikkatyö:

https://www.waze.com/en-GB/editor?env=r ... ,141712101 tähän voisi laittaa jonkun pitkäaikaisen varotuksen. Toinen kaista suljettu ja aamusta iltaan liikenne seisoo pitkälle. Parhaimmillaan melkein Prismalle asti.

https://www.waze.com/en-GB/editor?env=r ... ,165755477 Tämä pätkä edelleen suljettu toistaiseksi.

https://www.waze.com/en-GB/editor?env=r ... ,287266499 Tämäkin pätkä suljettu ainakin seuraavan kuukauden

https://www.waze.com/en-GB/editor?env=r ... ,362090801 Tämäkin pätkä pelkkää tietyötä, kadun molempiin päihin jos saisi pitkäaikaiset ilmoitukset tietyöstä

https://www.waze.com/en-GB/editor?env=r ... ,354119733 Tässä merkityt kolme pikkupätkää ovat suljettu kokonaan, tulee olemaan kunnes Sammonkatu valmistuu...

https://www.waze.com/en-GB/editor?env=r ... ,102443853 Tämäkin pätkä pelkkää tietyötä. Sama tarina, merkinnät jos saisi?

https://www.waze.com/en-GB/editor?env=r ... ,354119733 Tämä nyt koskettaa lähinnä suhareita, mutta kadut revitty tästäkin auki ja länteen kulkeminen kokonaan estetty.

Kysymys kuuluukin, silloin aikoinaan kun Wazee aloin käyttämään pystyin näitä vielä itsekin naputtelemaan. Olisiko tähän mahdollista saada muutosta, että esim. aluevastaavat voisivat tehdä omalla alueellaan tiesulkuja ja noita pitkäaikaisia hazardeja merkata karttaan? Menee turhaa työtä kun joutuu näitä tänne foorumille napsimaan ja kun ei täällä Tampereella ilmeisesti ketään niin isolevelistä heppua ole näitä ylläpitämässä. Kiitos ja kumarrus.
Arthosm
Posts: 12
Has thanked: 4 times
Been thanked: 5 times
Send a message

Post by ekiminator
Helsinki City Triathlon sulkee Veturitien ja Hammarskjöldintien 19.8.17 klo 8:00 - 20:00. Helsinginkadulla yksi kaista avoinna länteen päin.

Niputin yhteen kaikki segmentit jotka tarvitsee closuren ja loin tapahtumalle eventin.
https://www.waze.com/editor?env=row&lon ... ,312425453
ekiminator
Posts: 10
Has thanked: 9 times
Been thanked: 3 times
Send a message

Post by ekiminator
Pohjois espa suljettu 26.8. Illallinen taivaan alla tapahtuman takia. https://www.waze.com/editor?env=row&lon ... ,101331478

Kestosta ei ole sen tarkempaa tietoa. Unioninkadulle ja Pohjoisrantaan on pystytetty seuraavat kyltit:

"Unioninkadun läpiajo suljettu 26.8.2017" & "Pohjoisesplanadi suljettu 26.8.2017"

http://illallinentaivaanalla.yhteismaa. ... lsingissa/

http://kartta.hel.fi/?setlanguage=fi&e= ... tab=kaikki
ekiminator
Posts: 10
Has thanked: 9 times
Been thanked: 3 times
Send a message

Post by ekiminator
Lahdenväylän ramppi pohjoisesta Kehä I itään päin suljettu 5.9.2017 klo 21:00 - 06:00

http://liikennetilanne.liikennevirasto. ... d=50014307

https://www.waze.com/editor?env=row&lon ... =143816872
ekiminator
Posts: 10
Has thanked: 9 times
Been thanked: 3 times
Send a message

Post by ekiminator
Lisää jyrsintä-/stabilointityötä! Tällä kertaa Kehä I ja Tuusulanväylän kohdilla. Ramppi Idästä Helsingin suuntaan suljettu 6.9. klo 21:00 - 06:00. Ehtiikö kukaan pistää sulun pystyyn?

http://liikennetilanne.liikennevirasto. ... d=50014434

https://www.waze.com/editor?env=row&lon ... ,265578009
ekiminator
Posts: 10
Has thanked: 9 times
Been thanked: 3 times
Send a message

Post by FinToy
Uimastadioninpolku on myös suljettu räjäytystöiden takia liikenteeltä. Kävin siellä toissailtana, mutta tuli vasta nyt mieleen kun tämän topikin avasin. Kestosta ei ole minulla tietoa.

Vauhtitien Helgintien suuntainen lyhyt osuus oli muuten kokonaan muutettu jalkakäytäväksi kun siitä Wazen ohjaamana koitin ajella. Tämäkin toki vaikutti tilapäiseltä ratkaisulta ja kestosta ei ole tietoa.
FinToy
Waze Local Champs
Waze Local Champs
Posts: 922
Has thanked: 324 times
Been thanked: 273 times
Send a message
Dear lord, please give me more patience NOW!!!
Country Manager Finland | Local Champion | Waze app Betatester | Localization

Waze Finland nyt Discordissa, tule mukaan!

Post by FinToy
ranttine wrote:sulut aukeavat itsestään, kun muutama ajaa niistä läpi (ei ruksia kohtaan 'ignore traffic')
Jälleen n00bie oppi uutta 8-)
FinToy
Waze Local Champs
Waze Local Champs
Posts: 922
Has thanked: 324 times
Been thanked: 273 times
Send a message
Dear lord, please give me more patience NOW!!!
Country Manager Finland | Local Champion | Waze app Betatester | Localization

Waze Finland nyt Discordissa, tule mukaan!