Ajatuksia

Hei!

Ajattelin purkaa vähän ajatuksia yhden ketjun alle. En oikein löytäny tälle sopivaa ketjua, koska tuntuu sivaltavan aika montaakin foorumin ketjua.

Meetissä oli puhetta kaikesta tärkeästä mitä tarvittaisiin Suomessa Wazen eteenpäin viemiseksi. Onko näistä olemassa jotain suunnitelmaa jonka mukaan edettäisiin? Minusta tuntuu, että innokkaita kartanmuokkaajia meiltä kyllä löytyy, mutta kaikki muu tuntuu jäävän aivan taka-alalle. Tiedän, että tätä tehdään varsinkin tässä maassa vapaaehtoisten voimilla ja allekirjoittaneellakin on nykyään aika vähän aikaa paneutua asioihin. Olen edelleen sitä mieltä, että meistä ajaa aika ohi, jos ei pian saada jotain aikaiseksi. Pari esimerkkiä:

Suomi navigointiäänenä

Tästä on jo ensimmäinen foorumipostaus vuodelta 2013, vaikkakaan sitä ei silloin ole vielä luvattu. Kun kielivalikkoa katselee, niin sieltä löytyy miltei kaikki muut maailman kielet, paitsi Suomi. Ilmeisesti tämä on nykyään jo jollain mallilla?

Live feed

Muistan, että meetissä ohimennen mainittiin Suomessa olevan hyvät feedit ja vieläpä luotettavilta tietolähteiltä (liikennevirasto?). Tässä on kuitenkin vaan menty taaksepäin. Infotriplan surullinen livefeed on tullut käyttöön ainakin postauksen mukaan 2014 syksyllä, eli neljä ja puoli vuotta sitten. Tätä ei kuitenkaan vieläkään ole saatavilla. Livemappia kun katsoo, niin miten Viro, Latvia ja Liettua ovat tässä onnistuneet? Siellä ainakin näyttäisi lumiaurat pyörivän kartalla. Uskoisin, että kuitenkin härmässä on paremmat feedit tuohon, kun Baltiassa. On olemassa kuitenkin paikallinen navi, joka näyttää myös jopa onnettomuudet.

Kartan paikkansapitävyydessä pestään todennäköisesti kyllä muut navit helposti, ja muokkaukset ovat nopeasti käyttäjien käytössä, mutta näissä asioissa jäädään kyllä pahasti jalkoihin.

Ollaan toki onnistuttukin hienosti monessa asiassa, mutta pitäisi näitä kyllä erittäin tärkeänä jatkoa ajatellen. Heittäkää vapaasti ajatuksia.

Mjoo, aivan liian monta kertaa tuo suomenkielinen opastus on ollut saatavilla “soon”. Ruben taisi varovasti lupailla, että siellä oli pari kieltä vielä ennen Suomea, mutta ei toisaalta sanonut mitään kauanko yhden kielen tekeminen kestää. Luvattoman kauan se kyllä on kestänyt.

Feedeistä olen samaa mieltä, mutta toisaalta olen mielummin ilman feediä kuin laitan infotriplan “sinnepäin” -feediä esille. Niiden rapsat olivat liian usein väärässä paikassa ja/tai väärään suuntaan jos paikka sattuikin olemaan edes sinne päin. Kai niitä muitakin olisi saatavilla?

Tästä oon kyllä ihan samaa mieltä. Se ei ollut ratkaisuna minkään arvoinen.

Sillä mallilla, että tekstit laadittu - nauhoittaminen pitäisi tehdä seuraavaksi. Eli työn alla.
Infotripla oli… huono. Aluksi kiva kun tuli, mutta toteutus oli niin pieleen että parempi olla ilman. Rapsat oli pitkälti suorastaan harhaanjohtavia.